Varsinainen viikko 6/2016

Varsinainen viikko 6/2016

Terve!
 
Tällä viikolla vietetään laskiaista perinteisessä opiskelijahengessä, kuullaan VVA ry:n toiminnasta, suunnitellaan osakunnan lehteä ja lauantaina selviää mitä ohjelmaa osakunnan herrat ovat tällä kertaa daameille keksineet.

Ti    9.2. klo 13 Yhteislähtö laskiaisriehaan
Ke 10.2. klo 19 Kuntailta: VVA ry, Vlada Petrovskaja
Ke 10.2. n. klo. 20 Varsinaissuomalaisen toimituskokous
La 13.2. klo 19 Daamipäivälliset
 

Tiistaina kello 13

YHTEISLÄHTÖ LASKIAISRIEHAAN

Jokavuotinen Ullanlinnanmäen laskiaisrieha koittaa jälleen laskiaistiistaina 9.2. On siis aika kaivaa pulkat ja liukurit esiin ja painua mäkeen katsomaan, minkälaisia huikeita mäenlaskuvälineitä teekkarit ovat tällä kertaa rakentaneet! Yhteislähtö laskiaisriehaan järjestetään osakunnalta klo 13.00. Osakunnalta löytyy joitain pulkkia ja liukureita, mutta myös omat mäenlaskuvälineet kannattaa ottaa mukaan.

Pukukoodi: haalarit, lämpimät ja loskanpitävät vaatteet ja kengät


Keskiviikkona kello 19

KUNTAILTA: VVA RY, VLADA PETROVSKAJA

Vlada Petrovskaja tulee kertomaan Vailla vakinaista asuntoa ry:n eli VVA ry:n toiminnasta. Mitä järjestöllä on tällä hetkellä meneillään ja kuinka toimintaan voi osallistua? Tämä ja paljon muuta selviää keskiviikkona osakunnalla.

Tarjolla myös emännistön iltapalaa.

Keskiviikkona noin kello 20

VARSINAISSUOMALAISEN TOIMITUSKOKOUS


Tule ideoimaan tämän kevään Varsinaissuomalaisen huikeaa vuosijuhlaspesiaalia! Aloitetaan heti kuntiksen jälkeen. Kaikenlaista apua otetaan vastaan ideoiden heittelemisestä juttujen kirjoittamiseen, kuvaamiseen, kuvittamiseen ja taittoon asti. Lehden tekoon osallistuminen on hauskaa, eikä se vaadi etukäteen hankittuja taitoja. Tekemällä oppii, kaikki mukaan!

Jos et pääse paikalle ja haluat osallistua valitsemallasi tavalla, lähetä sähköpostia päätoimittajalle osoitteeseen matleena.huittinen@helsinki.fi.
 

Lauantaina kello 19

DAAMIPÄIVÄLLISET


Varsinaissuomalaisen osakunnan daamipäivälliset eli tuttavallisemmin dammarit järjestetään lauantaina 13.2. kello 19 alkaen osakunnan tiloissa. Huomaathan jo nyt, että nämä dammarit ovat poikkeuksellisesti lauantaina, toisin kuin VSO:n juhlat yleensä.

Dammariperinteen mukaisesti teema pyritään säilyttämään salaisuutena tilaisuuden alkuun asti. Ideana kuitenkin on, että herrat järjestävät osakunnan daameille daamipäivälliset, ja nimenomaan päivälliset, joten tiedoksi saatettakoon seuraavaa:
– päivälliset kustantaa 10 euroa (maksu käteisellä)
– pukeutumiskoodi: pikkumusta
– päivällisille ilmoittaudutaan lomakkeella https://docs.google.com/forms/d/1QftelLfmMuoCuLO-JjlasHhff-hejmrVyGMvHESjRfI/viewform?c=0&w=1 torstaihin 11.2. klo 20 mennessä. Tervetuloa!


HUOMAA MYÖS:

Osakunnan stipendien haku on nyt käynnissä, hakuaika 2.3. asti, muista hakea! Lisätietoa haettavista stipendeistä http://www.varsinaissuomalainen.fi/edut/stipendit/. Hakuohjeet voitte tarkistaa sähköpostista, jonka taloudenhoitaja on lähettänyt 28.1.

Terv,

Matleena -tsih

Kommentointi on suljettu.