Varsinainen Viikko 20/2024
Hei osakuntalaiset!
Aurinko paistaa ja linnut laulaa, taitaa tulla kesä!
TÄLLÄ VIIKOLLA:
15.5. Kuntis: ulkopelejä
Tämän viikon kuntiksessa osakuntalaisemme pääsevät puistoon pelaamaan ulkopelejä mm. mölkkyä ja krokettia. Lähdemme puistoon yhdessä osakunnalta kello 19:00. Mikäli sää ei salli ulkona olemista, järjestetään korvaavaa ohjelmaa osakunnalla.
MUUT TULEVAT TAPAHTUMAT:
29.5. Osakunnan toukokuun kokous
Osakunnan toukokuun kokouksen päivämäärä on siirretty. Toukokuun kokous pidetään keskiviikkona 29.5.
MUUTA AJANKOHTAISTA:
Alinan asunnot
Rotalian Tarton osaston 100-vuotisjuhla
Varsinaissuomalaisen osakunnan ja Varsinais-Suomen maakunnan lippuehdotus
Hätäpoistumisovista asiaa!
Hätäpoistumisreitit (koko matka järjestötilan ulko-ovilta hotelliin johtaville hätäpoistumisoville) tulee aina pitää esteettöminä ja ovet suljettuna! Pidetään siis jatkossakin kimpsut ja kampsut käytäviltä. Reitit toimivat hätäpoistumisreitteinä sekä hotellilta että järjestötiloista.
Tilojen välisiä ovia voi avata vain hätätilanteessa, ja oven avaus aiheuttaa aina hälytyksen. Virheellisen hälytyksen aiheuttaja on velvollinen kattamaan hälytyksestä koituvat kulut.
Kysythän esimerkiksi hallituksen jäseneltä jos jokin on epäselvää tai et ole varma onko pian avaamasi ovi tarkoitettu ainoastaan hätäpoistumiseen, kiitos:)!
VSO:n avoin palautelomake
Tämä on VSO:n avoin palautelomake. Voit muotoilla asiasi vapaasti. Voit jättää nimesi, jos haluat yhteydenottoa asiasta tai jättää asiasi hallituksen käsiteltäväksi anonyymisti.
Huomioithan, että häirintätapauksissa yhteydenottolomake on erikseen. Sen löydät VSO:n turvallisen tilan periaatteet -kohdasta!
Palautelomakkeen löydät täältä: https://docs.google.
VSO:n turvallisen tilan periaatteet
Tiesithän, että VSO:lla on turvallisen tilan periaatteet?
Jos kohtaat tapahtumassamme epäasiallista kohtelua tai muuta huolta herättävää, meille on tärkeää saada tietää siitä. Verkkosivuiltamme löytyy lomake, jonka vastaukset vain kuraattorimme näkee ja hän käsittelee niitä luottamuksellisesti, tarvittaessa hallituksen kanssa. Löydät tarkemmat tiedot verkkosivuiltamme täältä: https://www.
Pidetään yhdessä huolta kaikkien turvallisuudesta yhteisissä tapahtumissamme!
In English: VSO must be a safe space for all. We don't tolerate any harassment, bullying or other bad behavior. Use the following form to let us know if an event caused you any anxiety, worry or disturbance: Incident report form. Let's all make sure everyone is safe at our events!
VSO:n verkkosivut | Instagram | Facebook
Uusi Ylioppilastalo (Mannerheimintie 5 A, 6 krs.)
Terveisin tiedotussihteerit
Alisa & Marie