Varsinainen viikko 19/2025

Varsinainen viikko 19/2025

Varsinainen viikko 19/2025

Ihanaa toukokuun alkua rakkaat osakuntalaiset!

TÄLLÄ VIIKOLLA:

V.J. Sukselainen -kuntis 7.5.

Aika: Keskiviikko klo 19
Paikka: Osakunta, Mannerheimintie 5 A, 6. krs

Paimiolainen Vieno Johannes Sukselainen tuli Helsinkiin opiskelemaan 1920-luvulla. Opiskeluaikanaan hän toimi aktiivisesti VSO:ssa ja ajan hengen mukaisesti myös Akateemisessa Karjala-Seurassa. Myöhemmin Sukselainen teki näyttävän poliittisen uran ja toimi muun muassa pääministerinä. Sukselainen muistetaan myös Kekkosen epäsuosioon joutumisesta - vierailtuaan Rotalian kommerssissa 1960-luvulla.

Näistä ja Sukselaisen uran vähemmän tunnetuista käänteistä meille tulee puhumaan Sukselaisen poliittisen uran alkuvaiheista väitellyt ja hänestä elämäkerran kirjoittanut valtiotieteiden tohtori Pekka Perttula. VTT Perttula on luvannut raottaa arkistojen kätköjä kertomalla ennen julkaisemattomista aineistoista, ja hän vastaa mielellään Sukselaista koskeviin kysymyksiin.

Tarjolla myös tuttuun tapaan emäntien valmistamaa herkullista iltapalaa.

Nähdään keskiviikkona!

____________________________________________________________________________________________________

Floran päivä + jatkot

Floran päivää juhlitaan 15.5. klo 18-22, ja sitä vietetään tänä vuonna Uudella ylioppilastalolla sekä Domus Gaudiumilla. Luvassa järjestöjen tarjoamaa ohjelmaa ja pehmistä!

Ilta huipentuu jatkoihin, jotka järjestetään Hämäläis-Osakunnalla, jossa VaRe eli Varsinaiset Reivaajat esiintyvät!

Floran päivään voi ostaa lipun kide.appista: https://kide.app/events/ced6c5c8-0611-4b0e-9805-a2cab698643b/details

Jatkoille myös kide.appista: https://kide.app/events/1f9088e7-d47f-4cfd-b8eb-c49ffffa264c

____________________________________________________________________________________________________

SAVE THE DATE:

Paljon kaikkea kivaa tiedossa vielä kesää kohti mentäessä! Lisää infoa tulossa myöhemmin, mutta nappaa tästä päivämäärät ylös

Pe 23.5. Herrarit

Ke 28.5. Osakunnan kokous Mäntsälässä

Pe 6.6. Kesäsitsit SavOn kanssa

____________________________________________________________________________________________________

Liity sääntöuudistustoimikuntaan!

Osakunnan sääntöjä ollaan uudistamassa, ja nyt haetaan innokkaita osakuntalaisia sääntöuudistustoimikuntaan. Mukaan pääsee kuka tahansa aiheesta kiinnostunut. Työ on pilkuntarkkaa ja toisinaan yksitoikkoista, joten täsmällisyys ja kärsivällisyys katsotaan eduksi. Liity toimikunnan Telegram-ryhmään: https://t.me/+uyYYejHwlK42ZWRk

____________________________________________________________________________________________________

VSO on taas vastaanottanut juhlaedustuskutsuja. Jos haluat edustaa osakuntaa juhlissa ja saada osakunnalta sponssia, toimi näin:

1) ilmoita kiinnostuksestasi hallitukselle osoitteeseen vso-hallitus@helsinki.fi 

2) merkitse nimesi juhlaedustuskalenteriin 

Jatkossa pyydetään myös mainitsemaan erikseen, jos et ole hakemassa osakunnan tukea edustusta varten.

HUOM!! Taloudenhoitajalla on oikeus evätä puutteelliset avustuspyynnöt, joten huomioithan, että olet toiminut edellä mainittujen ohjeiden mukaisesti.

____________________________________________________________

Östgöta nation Uppsala kutsuu Varsinaissuomalaisen osakunnan

kevätjuhlaansa la 17.5.

Neljä lippua ovat ilmaisia, loput kulut jaetaan tasan osallistujien kesken.

Ilmoittautumiset viimeistään ke 7.5. klo 18 mennessä sähköpostitse hallitukselle osoitteeseen: vso-hallitus@helsinki.fi & täyttämällä Östgöta nationin lomake alempana linkistä. Lisää nimesi myös VSO:n edustuskalenteriin!

Schedule:

Fri 16 may

- Welcome dinner for our friendnations, VSO, SF and Lund

- Time: 17dk (17:30)

- Dresscode: Udda kavaj (like a suit but more informal)

Afterwards we go to Västmanlands-dala nation for a club!

Sat 17 may

- Vårbal

- Time for some type of more informal pre drink: around 15

- Time for vårbal: 17dk (17:30)

- Dresscode: White tie

- After the event the club is open until 04 and then we go to watch the sunrise!

- You can stay up until breakfast but of course optional

Sun 18 may

Breakfast at 08

- Brunch at Stockholms nation (its more of a dayparty and less of an actual brunch) until however long you want to stay for!

You can sign up here in the form!

https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSeI9zsUJTonzxwVjB83TRjwqHYTKJMAgH2b1lCtmYOwlbnTBQ/viewform?usp=header

We will provide housing!

If you have any questions you can just write!

Looking forward to see you!

Med vänliga hälsningar

Signe Hedbrant

Förste kurator

Östgöta nation

____________________________________________________________

Hei osakuntalaiset Turussa ja Helsingissä!

Perinteinen Floran-päivän retkemme Vepsän saareen järjestetään jälleen tänäkin vuonna, ja haluamme kutsua teidätkin mukaan! Osallistujamäärärajoitusta ei ole, mutta aluksella on 44 matkustajapaikkaa. Retki ei ole esteetön.

Tapahtumalla on pitkä historia ylioppilaiden juhlana, mutta nykyään pääasiallisena sisältönä on mukava yhdessäolo ja leppoisa meininki, kauniit maisemat, hyvä ruoka ja juoma ja rento todennäköisesti kesäinen päivä. Saaristossahan kevät on yleensä mannerta edellä.

Lähdemme la 17.5. klo 10.00 M/S Aurellalla Turusta Kristiinankadun päästä, ja paluumatka Vepsästä alkaa 18.30. Matka-aika noin tunti suuntaansa, eli koko päivä on aikaa telmuta saaressa, ja kaikille kohderyhmille on runsaasti tilaa. Lauantai-illan humuunkin eli vaikkapa viisukatsomoon ehtii hyvin vielä reissun jälkeen. Vepsään ei myöskään ole toukokuussa vielä säännöllistä reittiliikennettä, joten sekin takaa omaa rauhaa. Käytettävissä on kuitenkin mukavuuksia kuten lukuisia grillikatoksia ja todennäköisesti myös polttopuuta ja ainakin yksi hyyskä.

Hinta opiskelijoille 10 e, muille 20 e, sama kuin tevisläisillekin. Hinta sisältää meno-paluukuljetuksen, saaressa kaikki toimivat omillaan, sillä palveluita ei vielä toukokuussa ole. Ilmoittautuminen maksamalla TVO:n Seniorit ry:n tilille FI77 1590 3500 8343 36 VIIMEISTÄÄN 6.5., viestiksi Flora ja matkalais(t)en nimi/nimet.

Pukeutumiskoodi: mieluusti yo-lakki.

Kimmo Jaramon tunnelmia viime vuoden reissulta: https://kaislatuuli.blogspot.com/2024/06/floran-risteilylla-vepsassa.html

Lämpimästi tervetuloa! Jos on kysyttävää, olkaa rohkeasti yhteyksissä.

civ! Maria Anttila TVO

anttilanmaria@gmail.com

____________________________________________________________

 VSO:n Juhlaedustukset

____________________________________________________________________________________________________

Liity herrareiden työryhmään Telegrammissa! 

Vuorovuosin järjestetään herrarit ja dammarit, ja nyt on taas tullut herrareiden vuoro! Aikataulullisten syiden vuoksi herrareita jouduttiin lykkäämään myöhemmälle kevääseen. Herrarit ovat perinteisesti osakunnan naisten ja naistenmielisten miehille järjestämä juhla, jonka sisältö on työryhmän vapaasti suunniteltavissa. Liity rohkeasti mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan tätä hauskaa juhlaa osakunnan herroille Telegram-ryhmässä: https://t.me/+Nm423H3YLHJlMWM8

Uusi päivämäärä herrareille on pe 23.5. Liity rohkeasti mukaan työryhmään niin saadaan järjestettyä osakunnan herroille ikimuistoiset juhlat!

Alinan palloseuran esittely

Maanantaisin ylioppilashuone Alinan viereisellä kentällä hyvänmielen höntsäfutista. Kaikki osakuntalaiset ja Alinan asukkaat ovat tervetulleita, eikä pelitaitoa tai nappiksia tarvita. Aloitellaan pelit klo 18-19 välillä ja pelien jälkeen on mahdollisuus saunoa Alinassa. Viestitellään maanantain aikana monta peluria on tulossa, mikä on kentän kunto ja tarkennetaan mihin aikaan aloitetaan. Kelien salliessa voidaan tehdä myös muuta esimerkiksi mennä ulkojäälle, mutta sovitaan ja ilmotaan siitä erikseen.

 

Laita viestiä

Ericalle puh. 0452009690 / tg. @lahteenoja

Emilialle puh. 0402178640

niin infotaan lisää ja lisäillään ”Alinan palloseuran” Whatsapp-ryhmään.

____________________________________________________________________________________________________

Apuhenkilökuntaa kaivataan!

Osakunnalla on ollut viime aikoina puutetta apukäsistä. Kaipaisimmekin uusia innokkaita apureita kesti- ja klubimestariemme henkilökuntaan.

Henkilökunnassa pääset auttamaan sitsien ja muiden tapahtumien valmisteluissa. Se on hauskaa yhdessä puuhastelua ja takuuvarma tapa tutustua muihin osakuntalaisiin. Henkilökuntaan liittyminen on myös hyvä tapa päästä kevyesti mukaan osakunnan toimintaan.

Henkilökuntaan liittyminen ei kuitenkaan vielä velvoita mihinkään, vaan auttamaan voi tulla silloin, kun se sopii omiin aikatauluihin! Lisäksi henkilökunnan vuorot jaetaan tasaisesti jokaisen toiveita kuunnellen ja niin, että kaikki ehtivät nauttia illan tapahtumasta.

Henkilökunnalla on myös monia upeita etuja:

  • Käyttöoikeudet piikkilistaan
  • Isäntäristeily
  • Virkistyspäiviä
  • Työvuoroihin liittyviä etuja (mm. ilmaisia juomia ja kaappibileet)

Kannattaa siis tulla ainakin kokeilemaan!

Alla on linkki, jonka kautta voit liittyä emäntien ja isäntien henkilökuntaan eli käytännössä sinut lisätään henkilökunnan telegrammiin.

https://t.me/+8iMX8tEGLSJiNWVk

Kengät pois!

Tiistaina 1.10.2024 alkaen otathan kengät pois osakuntamme tiloissa. Syynä on pintojen kuluminen ja lian sekä loskan leviäminen. Kunnioitetaan rakasta osakuntatilaamme ja valitaan kenkien sijasta villasukat, tossut tai sisäkengät. Kiitos!

VSO:n avoin palautelomake

Risuja vai ruusuja? Onko jotain, mistä haluaisit antaa palautetta, kehuja, kritiikkiä tai vaikkapa kiitosta?

Tämä on VSO:n avoin palautelomake. Voit muotoilla asiasi vapaasti. Voit jättää nimesi, jos haluat yhteydenottoa asiasta tai jättää asiasi hallituksen käsiteltäväksi anonyymisti.

Huomioithan, että häirintätapauksissa yhteydenottolomake on erikseen. Sen löydät VSO:n turvallisen tilan periaatteet -kohdasta!

Palautelomakkeen löydät täältä: https://docs.google.com/forms/d/1cTVJ_IbD8Rx7UIwUyQ8Fz5NDXPALyXKzAPpJL7ayxoE/edit

VSO:n turvallisen tilan periaatteet

 

Tiesithän, että VSO:lla on turvallisen tilan periaatteet?

 

Jos kohtaat tapahtumassamme epäasiallista kohtelua tai muuta huolta herättävää, meille on tärkeää saada tietää siitä. Verkkosivuiltamme löytyy lomake, jonka vastaukset vain kuraattorimme näkee ja hän käsittelee niitä luottamuksellisesti, tarvittaessa hallituksen kanssa. Löydät tarkemmat tiedot verkkosivuiltamme täältä: https://www.varsinaissuomalainen.fi/turvallisuus/

Häirintäyhdyshenkilöinä osakunnalla toimivat Julius Koskinen ja Kerttu Kymäläinen. Jos kohtaat epäasiallista kohtelua osakunnan tapahtumissa, älä epäröi nykäistä heitä hihasta. Häirintäyhdyshenkilöt tunnistat ketun muotoisista rintamerkeistä.

 

Pidetään yhdessä huolta kaikkien turvallisuudesta yhteisissä tapahtumissamme!

 

In English: VSO must be a safe space for all.  We don't tolerate any harassment, bullying or other bad behavior. Use the following form to let us know if an event caused you any anxiety, worry or disturbance: Incident report form. Harassment contact persons at VSO are Julius Koskinen and Kerttu Kymäläinen. Don't hesitate to approach them, if you face inappropriate behavior at VSO's events. You can easily identify the harassment contact persons from the felted fox badges.

Let's all make sure everyone is safe at our events!

VSO:n verkkosivut   |   Instagram   |   Facebook

Uusi Ylioppilastalo (Mannerheimintie 5 A, 6 krs.)

 

Terveisin tiedotussihteerit

Stina & Kerttu

Kommentointi on suljettu.